Ei, vaan se on pieni, pyöreä ja kiukkuisen näköinen. Ei ollenkaan tämän (ja mikä sitten on se tämä, sitä ei tarinamme kerro :D)
Kiehuin, mutta nyt oon jo rauhoittunut. Kenties tästä selvitään ja
mehän voidaan olla poissa vaikka koko heinäkuu, tai no melkein, mutta
ainakin kolmisen viikkoa. Ainakin. Niin sitten voipi mies laskea
säästöksi sen mitä me syötäisiin sinä aikana. Niin sitten on varaa
maksaa noita laskuja. En nimittäin maininnut että tulipa mullekin aika
kiva kännylasku... kröhöm... mutta ei siitä sen enempää. Täytyy
jatkossa niitä pienentää.
En tiiä, kenties mun täytyy sit kotiin palattua tiedustella
mahdollisuutta jatkaa siellä psykologilla käymistä ettei tarvi
puhelinlaskua kasvattaa päänsisäisen melskeen takia. Saapi nähdä.
Ainakin neuvolaan menen sit elokuussa kun on neidin yksivuotisneuvola
niin kenties siellä vois tiedustella sit sitä mahdollisuutta, saa
nähdä... tai sitten ei. Mutta tosiaan saa nyt nähdä.
Jos nyt elettäis yksi päivä kerrallaan. Vaikka nyt ihan vaan tää vajaat kaksi viikkoa mikä tässä lähtöön on.
perjantai, 17. kesäkuu 2005
Kommentit