Joo hyviähän ne sämpylät tuntuu olevan ja hyvä kun toinen viitsii
leipoa, kun mä en voi en leipoa en tiskata noiden käsien takia kun on
ihottumaa ja ne kirvelee jos jotain sellasta tekee... hanskojen kanssa
sama juttu ja vaikka kuinka laittais puuvillahanskat niiden sisään niin
hiki kirvelee kuitenkin. Turhauttavaa kun siitäkin saa miehen kanssa
tapella kun se ei millään viitsisi tiskata niin yrittää pakottaa mua ja
sit ihmettelee miksi mä hermostun kun saa koko ajan jankata tosta, ihme
että se sit lopulta meni läpi että se alkoi tiskata!
Jotenkin mua ärsyttää se ajatus yhteisestä lomareissusta vaikka
toisaalta..... no joka kolikossahan ne kaksi puolta on. Mies vaan ei
voi olla jatkuvasti puuttumatta ja kommentoimatta mun tekemisiäni
vaikka niillä ei olis sen kannalta minkään valtakunnan merkitystä.
Siksi mä monesti lähden ja viihdyn niin pitkään kun saa edes jossakin
vapaasti hengähtää ilman että koko ajan 'hengitetään niskaan'...
antaisi mun, aikuisen ihmisen, olla ja tehdä edes jotain 'ihan itse'!
Eikä siihen auta se että antaa mennä ohi korvien!! Se ei ole sama asia
kuin jos sellasta ei olis ollenkaan ja saisi olla henkisestikin
vapaa... mä en koe sitä ihan aina olevani.
Mutta se kolikon toinen puoli jos mies lähtee matkaan että onpahan
siitä seuraa (tosin esikoistytöstäkin on!) ja auttaapahan se sitten
kantamaan tavaroita matkalla... vaikka selviäisin mä siitä ilmankin
mutta silti. Siellä olis kyllä sitten lapsenvahdit jos saisi miehen
viettämään kahdenkeskistä aikaa edes joskus, mutta eihän se ennenkään
ole sellasen päälle juuri ymmärtänyt... tai sitten ymmärtää, mutta
eipähän anna mun ymmärtää ymmärtävänsä. Menikö sekavaksi?
Onhan tää kyllä hiukan hämmentävää, juuri äsken mä olin eroamassa, ja
nyt sitten suunnitellaan yhteistä lomareissua... saa nähdä nyt sitten,
nyt kun pitäis asioita hoitaa niin tuohan nukkuu perä homeessa... no
jos ei ajoissa saa järkättyä niin sit jää pois kyydistä. En mä jaksa
sitä enää perässäkään vetää. Nukkukoon sitten, mutta mun mielestä
aikuinen ihminen saa jo tajuta hoitaa asiansa itse ettei mun tarvi aina
herätellä, muistutella, raahata perässäni kuin mitäkin kivirekeä...
joskus se tuntuu juurikin siltä!
Voishan sitä ajatella että mennään sitten yhdessä ja vaihteluahan se
on. Niinhän se onkin. Eikä sitä mistään tiedä jos vaikka olisikin
positiivinen yllätys. On vaan nää vuodet tehokkaasti jättäneet
jälkiään... enkä mä kyllä usko että toinen muuttuu sormia
napsauttamalla yhtäkkiä joksikin muuksi. Ottaen siis huomioon että
juuri mä tosissani olin jättämässä sen miehen.
Tottakai mä tiedostan sen että virheitä tulee varmaan tehtyä itsekin.
Tää täytyy aina muistaa joka yhteydessä mainita kun julkisesti asioista
puhuu, että en mä siksi että itseäni virheettömänä pitäisin... hyvähän
se on mielessä kyllä pitää muutenkin... mutta silti, miten sen nyt
sanois, kaikkeen nyt ei sentään pidä alistua - eikä alistaa muita
vedoten heidän epätäydellisyyteensä, eihän se taas sellaisia oikeuksia
kenellekään anna. Että saan kohdella sua huonosti kun et oo täydellinen
itsekään...
Okei, myönnetään että mua stressaa se ajatus. Onhan tuosta nyt aikaa
kun mies on käynyt mun vanhempien luona. Toivottavasti ei nyt vaan
käytä sitä painostuskeinona sitten että mun pitäis mennä anoppilaan...
mä todellakin menen sinne vasta sitten kun itse olen siihen valmis.
Toisaalta mä tykkäänkin ajatuksesta että mies lähtee mutta se omasta
rauhasta sitten. En mä kyllä ihan riemusta kiljuen ota vieläkään
vastaan tätä ideaa... ei vaikka kuinka yrittäisin mennä itseeni ja
hävetä ajatusta että sentään oma mies...
...oma mies, joka häärii koko ajan niskassa tietäen kuinka minkä
tahansa tekemäni voi tehdä paremmin, oma mies joka raportoi joka
henkäyksenkin omalle äidilleen... missä välissä mun hermot siinä sitten
lepää?????
Lähde siinä sitten liikkeelle avoimin ja positiivisin mielin.
maanantai, 20. kesäkuu 2005
Kommentit