Joo hyviähän ne sämpylät tuntuu olevan ja hyvä kun toinen viitsii leipoa, kun mä en voi en leipoa en tiskata noiden käsien takia kun on ihottumaa ja ne kirvelee jos jotain sellasta tekee... hanskojen kanssa sama juttu ja vaikka kuinka laittais puuvillahanskat niiden sisään niin hiki kirvelee kuitenkin. Turhauttavaa kun siitäkin saa miehen kanssa tapella kun se ei millään viitsisi tiskata niin yrittää pakottaa mua ja sit ihmettelee miksi mä hermostun kun saa koko ajan jankata tosta, ihme että se sit lopulta meni läpi että se alkoi tiskata!

Jotenkin mua ärsyttää se ajatus yhteisestä lomareissusta vaikka toisaalta..... no joka kolikossahan ne kaksi puolta on. Mies vaan ei voi olla jatkuvasti puuttumatta ja kommentoimatta mun tekemisiäni vaikka niillä ei olis sen kannalta minkään valtakunnan merkitystä. Siksi mä monesti lähden ja viihdyn niin pitkään kun saa edes jossakin vapaasti hengähtää ilman että koko ajan 'hengitetään niskaan'... antaisi mun, aikuisen ihmisen, olla ja tehdä edes jotain 'ihan itse'! Eikä siihen auta se että antaa mennä ohi korvien!! Se ei ole sama asia kuin jos sellasta ei olis ollenkaan ja saisi olla henkisestikin vapaa... mä en koe sitä ihan aina olevani.

Mutta se kolikon toinen puoli jos mies lähtee matkaan että onpahan siitä seuraa (tosin esikoistytöstäkin on!) ja auttaapahan se sitten kantamaan tavaroita matkalla... vaikka selviäisin mä siitä ilmankin mutta silti. Siellä olis kyllä sitten lapsenvahdit jos saisi miehen viettämään kahdenkeskistä aikaa edes joskus, mutta eihän se ennenkään ole sellasen päälle juuri ymmärtänyt... tai sitten ymmärtää, mutta eipähän anna mun ymmärtää ymmärtävänsä. Menikö sekavaksi?

Onhan tää kyllä hiukan hämmentävää, juuri äsken mä olin eroamassa, ja nyt sitten suunnitellaan yhteistä lomareissua... saa nähdä nyt sitten, nyt kun pitäis asioita hoitaa niin tuohan nukkuu perä homeessa... no jos ei ajoissa saa järkättyä niin sit jää pois kyydistä. En mä jaksa sitä enää perässäkään vetää. Nukkukoon sitten, mutta mun mielestä aikuinen ihminen saa jo tajuta hoitaa asiansa itse ettei mun tarvi aina herätellä, muistutella, raahata perässäni kuin mitäkin kivirekeä... joskus se tuntuu juurikin siltä!

Voishan sitä ajatella että mennään sitten yhdessä ja vaihteluahan se on. Niinhän se onkin. Eikä sitä mistään tiedä jos vaikka olisikin positiivinen yllätys. On vaan nää vuodet tehokkaasti jättäneet jälkiään... enkä mä kyllä usko että toinen muuttuu sormia napsauttamalla yhtäkkiä joksikin muuksi. Ottaen siis huomioon että juuri mä tosissani olin jättämässä sen miehen.

Tottakai mä tiedostan sen että virheitä tulee varmaan tehtyä itsekin. Tää täytyy aina muistaa joka yhteydessä mainita kun julkisesti asioista puhuu, että en mä siksi että itseäni virheettömänä pitäisin... hyvähän se on mielessä kyllä pitää muutenkin... mutta silti, miten sen nyt sanois, kaikkeen nyt ei sentään pidä alistua - eikä alistaa muita vedoten heidän epätäydellisyyteensä, eihän se taas sellaisia oikeuksia kenellekään anna. Että saan kohdella sua huonosti kun et oo täydellinen itsekään...

Okei, myönnetään että mua stressaa se ajatus. Onhan tuosta nyt aikaa kun mies on käynyt mun vanhempien luona. Toivottavasti ei nyt vaan käytä sitä painostuskeinona sitten että mun pitäis mennä anoppilaan... mä todellakin menen sinne vasta sitten kun itse olen siihen valmis.

Toisaalta mä tykkäänkin ajatuksesta että mies lähtee mutta se omasta rauhasta sitten. En mä kyllä ihan riemusta kiljuen ota vieläkään vastaan tätä ideaa... ei vaikka kuinka yrittäisin mennä itseeni ja hävetä ajatusta että sentään oma mies...

...oma mies, joka häärii koko ajan niskassa tietäen kuinka minkä tahansa tekemäni voi tehdä paremmin, oma mies joka raportoi joka henkäyksenkin omalle äidilleen... missä välissä mun hermot siinä sitten lepää?????

Lähde siinä sitten liikkeelle avoimin ja positiivisin mielin.